tiistai 31. lokakuuta 2017

Syksyn matkassa

Pakastuvaa Syksyä kaikille!

Lapsiperheen perusarki on kyllä pitänyt tämän naisen kiireisenä. Viikot menevät todella vauhdikkaasti, kun sitä rytmittävät tiiviisti oma työ, lasten päivähoito, illan kotityöt ja koiran huoltaminen/harrastaminen. Mutta eipä tälläinen sähkösaapas voisi muuta toivoakaan!

Palataanpa takaisin heinä- ja elokuun tapahtumiin. Vietimme mieheni kanssa kesälomia hieman limittäin lomittain, jotta lapset saivat olla kesälomalla useamman kuukauden kesäkaudella. Tämä oli myös ihan taloudellisesti viisain veto, koska olisimme muuten joutuneet maksamaan lasten hoitamisesta joka kuukausi, vaikka lapset eivät hoidossa olisi olleet. Tällä menetelmällä säästimme 496€. Heinäkuu ja elokuu meni kulutuksellisestikin myös ihan kohtuullisesti.

Heinäkuussa totesin myös, että kauppalaskumme oli ikävästi lipsunut turhan kalliiksi. Heinäkuussa meni pelkästään ruokaan 698,12€, mikä on aivan liikaa nelihenkiselle perheelle. Elokuussa skarppasin asian suhteen ja aloin oman kesälomani aikana tarkemmin suunnitella viikon ostokset Foodie -palveluun. Yleensä kuukauden alussa tiedän aina lopullisen ruokatilin saldon melko tarkasti. Lasken kuinka monta kauppassa käynti kertaa kuukaudelle on tulossa ja sen perusteella lasken yhtä viikkoa kohden käytettävissä olevan ruokabudjetin. Tämä menetelmä on toiminut todella hyvin ja ruokalaskut ovat tippuneet sinne 360-400€ kieppeille per kuukausi. Olen kyllä joutunut tekemään melko radikaaleja valintoja tuotteiden suhteen ja valinnut paljon kaupan omia merkkejä, vaikka oma ajattelutapa sotiikin hieman sitä vastaan.

Toinen budjetin kiristyskohta löytyy puhelinliittymistä. Kesä-/heinäkuussa olimme vaihtamassa omia liittymiämme Elisalta pois Moi -mobiilille, koska Moin liittymähinnat olivat huomattavasti halvemmat. Moin sim-kortit kerkesivät jo kolahtaa postilaatikkoon, kun Elisalta soitettiin ja tarjottiin Elisa huoletonta puolet aikaisempaa halvemmalla. Menimme Elisan koukkuun ja pidimme vanhat liittymämme. Tässä tempussa tuli lisäsäästöä kuukautta kohti noin 30€.

Toinen hieman suurempi säästökohde on ollut auto. Meillä on autosta lainaa jäljellä noin 3400€, jota olemme nyt muutaman kuukauden ajan lyhentäneen 240 €/kk. Päätimme kuitenkin, että auto saa lähteä ja velka kuitataan pois. Automme meni noin kolmessa viikossa kaupaksi ja kuittasimme tässä kaupassa 10000€. Maksoimme auton loppuvelan pois ja nyt on ihana keveys autolainan osalta!

Etsimme auton myynnin ajan itsellemme uutta halvempaa menopeliä ja päädyimme Toyota Corolla Versoon, joka maksoi 3900€. Menopeli oli juuri huollettu ja katsastettu, joten niiden osalta ei hetkeen pitäisi huolta olla. Tietenkin auto on vanha ja sillä on ajettu paljon, joten korjauksiin tarvitsee varautua joka kuukausi hieman suuremmalla summalla. Onneksi meillä on käytettävissä tuttu autohuoltaja/korjaaja, jonka palveluksiin voi luottaa ja hinnat ovat olleet kohtuulliset tähän asti.

Auton vaihdota siis "nettosimme" tai siis säästöön jäi 2700€, jotka siirrettiin heti "asuntosäästötilille". Asuntosäästötiliä varten onkin jo ensi vuodelle punottu uusia juonia, johon tämä auton vaihtokin liittyi, mutta niistä sitten lisää myöhemmin...

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kesäloma

On ollut niin tiivis kevät, että päivitykset ovat ihan jääneet tekemättä tänne. Nyt jotenkin todellisuus on lyönyt vasten kasvoja, että aikaa on oikeasti päivässä aika rajallisesti! Viikot ovat henkisesti, että fyysisesti aika raskaita. Kauhea palo olisi kuitenkin itse myös hieman harrastaa viikolla ja sitä kautta nollata hieman normaalia raskasta arkea. Haaveilen kovasti, että pystyisin syksyllä aloittamaan rakkaan harrastuksen, ratsastuksen! En tiedä tuleeko tämä toteutumaan, mutta täytyy rauhakseltaa katsella, jos sopivan matkan päässä olevilla talleilla alkaisi aikuisille suunnattu alkeiskursseja. Olisi ihanaa viritellä vanhaa harrastusta uudestaan.

Mutta niin, työt pärähtivät käyntiin maaliskuussa oikein urakalla, siitä asti onkin sitten saanut mennä tukkaputkella joka päivä. Lapset olivat isänsä kanssa vielä maaliskuun kotona ja aloittivat päivähoidon vasta huhtikuussa. Tällä hetkellä päivähoitomaksut tuntuvat nielaisevan todella ison osan tuloista. Päivähoitomaksut ovat kyllä todella suppeasti porrasettuja. Minun mielestäni melko pienilläkin tuloilla joutuu maksamaan täyden hoitomaksun, mikä varmaan kurittaa monen lapsiperheen lompakkoa aika rankasti. Mielelläni kuitenkin maksan hyvästä hoidosta, joten en purnaa tästä enempää!

Otetaanpa vielä katsaus lainoihin, jotka ovat lyhentyneet tasaisesti normaaleilla kuukausilyhennyksillä.

Asuntolaina: 129 224,96€ (lyhennys 579,91€ ja korko 118,90€) (joulukuu 2016: 133 250,50€)
Autolaina: 3991,73€ (lyhennys 107.54 ja korko 20,33€ ja muut 9€) (joulukuu 2016: 4418€)
Opintolaina 1: 5769,59€ (lyhennys 105€, tästä en osaa sanoa nyt tarkemmin) (joulukuu 2016: 6399,59€)
Opintolaina 2:1192,35€ (lyhennys 91,68 ja korko 0.10€) (joulukuu 2016:1925,44€)
Osamaksu 1: 321,44€ (lyhennys 15€) (joulukuu2016: 411,44€)
Osamaksu 2: 246,54€ (Lyhennys 15€) (joulukuu 2016: 336,54€)
Visat: 0€
Muut lainat: 1050€ (ei korkoja, eikä säännöllistä lyhennystä)

Velat yhteensä: 141 796,61€ (joulukuu 2016: 147791,51€) (Lainat lyhentyneet 6kk 5994,90€)

Salaa haaveilen, että maksaisin pois opintolainani joulukuussa, kun veronpalautukset tulevat. Järkevintä olisi tietenkin panostaa tuohon kalliimpaan autolainaan, mutta...  Täytyy katsoa mikä rahatilanne on joulukuussa. Jos mitään yllättävää ei satu, niin lisälyhennykset veronpalautuksista eivät ole poissuljettu.

Olemme suunnitelleet tekevämme hieman päivitystä kylpyhuoneeseen syksyn aikana ja tarjouksia on pyydelty tätä varten muutamasta firmasta. Päädyimme järkevään 3200€ pikkuremppaan, jos nyt vaan yrityksen yhteyshenkilö vastaisi viesteihin. Hieman huonolta vaikuttaa, täytyy vielä hätyyttää miestä puhelimen välityksellä!


tiistai 28. helmikuuta 2017

Hyvän mielen palkkapäivä

Olipas mukava herätä aamulla ja käydä tarkistamassa tilin saldo. Tänään oli palkkapäivä, JIHAA! Olin saanut enemmän palkkaa (lomarahoja) kuin mihin olin omilla laskelmillani päätynyt. Kerrankin näin! Muita etuuksia tuli vielä Kelalta, kodinhoidontuki ja lapsilisät. Kerkesin kyllä jo hieman viikonloppuna tuhlaamaan tilille tulleita lapsilisiä, kun olin reissussa koiran kanssa.

Nyt on sitten reippaasti rahat siirrelty eri tileille, ettei vaan iske mikään "minullaonpaljonrahaatilillä" -paniikki ja rahat katoa taivaan tuuliin. Yhteisiin laskuihin ja lainoihin siirsin 950€ ja ruokatilille 500€. Maksoin tammikuussa syntyneen Visa-laskun pois ja sain jopa harrastusmaksun 80€ maksettua melkein ajallaan pois. Hyvä minä!

Sen lisäksi siirsin omiin sijoituksiini 140€, yhteisiin 100€, romutilille 72€ ja ruokatililtä puskuriin siirtyy seuraavana päivänä 200€. (Selvityksenä: Romutili on hankintatili, johon kerrytetään rahaa vähän isompiin hankintoihin, kuten huonekaluihin, auton huoltoon, remonttiin yms.)

Nyt on aika hyvä mieli :) Rahaa jäi myös hieman omalle käyttötilille, jos tulee tarve tehdä jotain omia hankintoja. Ikävä kyllä, core tex -kenkäni sanoivat sopimuksensa irti jälleen kerran ja pohdin tässä, että jaksanko enää tälle keväälle hankkia uusia vai kävelenkö noilla rikkinäisillä. Jos olisin noheva, niin tekisin niistä jälleen kerran ( 4. kerran) reklamaation Eccolle. En tiedä kehtaanko/jaksanko. Oli viimeiset Eccon coret jotka ostan ikinä.

Kevein tunnelmin ja hyvillä mielin kohti maaliskuuta! Taidan mennä laittamaan pullataikinan nousemaan. Hyvää laskiaistiistaita!


perjantai 17. helmikuuta 2017

Kulutustuska

Kärvistelen tässä taas suuren kulutustuskan kanssa. Jatkuvasti mielessä pyörii hankittavia asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän "välttämättömiä" omasta mielestäni. Todellisuudessa kaikki tavarat ovat melko turhakkeita tai ei välttämättä turhakkeita, mutta ilman niitä tulen myös hyvin toimeen.

Tuskissani olen selaillut netistä erilaisia sähköpyöriä. Hinnat ovat kyllä melko päätä huimaavia. Luin ohimennen Ylen tekemää artikkelia sähköpyöristä ja siinä mainittiin, että halvalla sähköpyörällä ei tee mitään. Jos haluaa kunnon menopelin, niin kestävään ja hyvään sähköpyörään kannattaa laittaa rahaa 2000-3000 euroa. Taidan tyytyä vain vuoden bussikorttiin. Tuolla hinnalla saan bussikortin 6-7 vuodeksi, joten päätös ei ole vaikea. Täytyy tutkia normaalien polkupyörien hintoja ja ominaisuuksia. Olisi niin mukava kulkue kesällä pyörällä töihin. Samalla saisi hieman liikuntaa tai ainakin hieman erilaisempaa liikuntaa, mitä taas tuon koiran kanssa lenkkeily on. Pyöräilykin vaan vaatii sen alkusatsauksen varusteisiin, joihin varmaan saa helposti kulumaan 500-1000€.

Huonekalujen uudistustuska on myös ollut kovasti ajankohtainen. Sohva on liian iso ja ruma. Sänky on vanha, hieman rikki ja useammassa muutossa nuhjaantuntu niin, että vaatisi jo vaihtoa. Olemme mieheni kanssa myös miettineet, että annammeko jatkossa pojille omat huoneet ja muutamme itse olohuoneeseen nukkumaan. Toinen mahdollisuus on, että pojat nukkuvat samassa huoneessa ja heille hankitaan kerrossänky, joka vapauttaa taas lattiatilaa leikkimiselle.

Tekisi myös mieli ostaa tablettiin suojakuori, jossa olisi itsessään näppäimistö kiinni. Pystyisin hieman monipuolisemmin käyttämään tablettiani, koska en omista enää muuta tietokonetta. Himoitsen kauheasti myös NOSH -vaatemerkin kevään uusia naisten vaatteita. Vaatteille on kyllä tarvetta, mutta tällä hetkellä Visallani on veilä 160€ Me and I vaateostoksiani maksamatta, joten uusien vaatteiden ostaminen ei tule kuuloonkaan ennen kuin Visa on maksettu ja rahaa taas tilillä sen verran, että vaatteiden ostaminen on edes mahdollista.

Tällä hetkellä tuntuu tuskaiselta olla kotona neljän seinän sisällä lasten kanssa. Tekisi hirveästi mieli lähteä viettämään aikaa jonnekkin esim. Hoploppiin, Ikeaan, ostoskeskukseen yms. En vain halua/uskalla lähteä, koska tapahtuu paha ostosrepsahdus, jos päätän lähteä. Yhden ostosrepsahduksen tein jo Gigantin Outletista ja tilasin koiralle Ihealt Baby monitorin. Masiinan ovh oli 249€, mutta tein tarjouksen ja sain sen 85€ (hyvä minä). Koiramme kärsii jonkin asteisesta eroahdistuksesta (ei oikein sopivaa käytöstä rivitaloon) ja minun kotona olemiseni ei ole sitä ainakaan helpottanut. Ajattelin käyttää tuota kameraa koiran tarkkailuun, kun se on kotona yksin. Laitteessa on myös kaksisuuntainen äänenkäyttömahdollisuus eli voin myös hieman äänellä ojentaa/rauhoitella koiraa tarvittaessa. Onneksi meillä on vielä puolitoista kuukautta aikaa koiran kanssa harjoitella, joten toivottavasti jotain pieniä tuloksia saadaan aikaan.

Itselläni on vielä kaksi viikkoa töiden alkuun. Tulee tuskaiset kaksi viikkoa näiden ostohimojen kanssa. Toivon, että töihin paluu hieman helpottaa tuskaani ja en kerkeä ajattelemaan mielitekojani. Jospa saisin töihin paluun jälkeen taas ajatukset fokusoitua töiden tekoon, koiran treenaamiseen tulevaa kesää varten ja ennen kaikkea säästämiseen!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Budjetin laadintaa ja viilausta

Puskuritilin katoamisesta pelästyneenä, päätin viilata budjettiamme hieman uusiksi. Pyrin tekemään yltiö negatiivisen budjetin, jossa kaikki menot on yritetty huomioida hieman ylikorostaen ja odottamattomiin laskuihin on varauduttu ylimääräisellä "laskurahalla". Tällä hienoisella budjetin viilauksella pyrin siihen, että säästöihin/puskuritiliin ei tarvitse ihan pienen kriisin tullen koskea.

Budjetissa olen huomioinut vain meidän perheen pakolliset menot, jotka toistuvat kuukausittain. Parturit, aikuisten vaatehankinnat, ravintolat, alkoholi yms. menevät sitten omista käyttörahoista.

Budjettini yhteenveto on:

Yhteistilille: 2540€/kk (Lainat, laskut, hoitomaksut, muut kuukausittain toistuvat menot, tämä summa siis jaetaan talouden kahden työssä käyvän aikuisen kesken, palkkojen suuruus huomioidaan.)
Ruokatili: 710€/kk (Ruoka 500€/kk, Diesel 140€/kk, Pojat + koira 70€/kk )
Käyttöraha: 400€/kk (tämä siis puoliksi miehelleni ja minulle)
Puskuri: 150€ (Uusi puskurin ylläpitoraha, säälittävän pieni...)
Yhteiset säästöt: 200€/kk
Omat säästöt: 100€/kk (minä 50€/kk ja mieheni 50€/kk)
Poikien säästöt: 60€/kk (tämä siis puoliksi molemmille pojille)

Hieman selvennyksiä kuukausittaisiin summiin. Yhteistilille pitäisi siis alkaa kertyä rahaa ns ylijäämää, koska kaikki laksut eivät toistu kuukausittain. Tämä ei jostain syystä ole aikaisemmin oikein onnistunut. Nyt ajattelin, että harvemmin toistuvien laskujen, kuten vakuutus-, autovero- ja sähkölaskuihin varattu kuukausittainen summa siirretään automaattisesti jemmatilille. Jemmatililtä voi sitten maksaa näitä harvemmin tulevia laskuja tai sitten siirtää tarvittavan summan yhteistilille. Täytyy nyt kokeilla kaikkia variaatioita useampana kuukautena ja katsoa mikä toimii parhaiten. Perheen miespuoleinen oli kyllä sitä mieltä, että rahoja ei siirretä mihinkään, vaan ne jätetään tuonne yhteistilille odottamaan noutajaa. Taidan kyllä silti suostutella hänet edes kokeilemaan rahojen jemmaan siirtämistä ;)

Ruokatilille menevä summa on kyllä aika pieni. Ruokaan ja dieseliin tuo raha tulee varmasti riittämään, mutta minun budjetoima 70€/kk koiraan ja lapsiin tuntuu aika vähäiseltä. Ruokatililtä pitäisi siis mennä lasten vaatehankinnat, lahjat, koiran ruuat ja koiran hankinnat. Paljon olen itse maksanut lastenvaatteita ja tarvikkeita. Koiran tarvikkeet ovat melkein aina menneet minun pussista, koska harrastan koiran kanssa paljon ja koen ne enemmänkin omiksi haluiksi kuin koiran tarpeiksi. Katsotaan miltä rahatilanne alkaa kesäkuussa tai heinäkuussa näyttämään ja teen sitten lisäjärjestelyitä ruokatilin saldon suhteen. Ehkäpä pystyn jostain budjetin katekoriasta sinne vielä puristamaan muutaman lisäeuron.

Omat "käyttörahat" 200€/kk, molemmille on sitten sitä sallittua ostosrahaa! Tuolla rahalla pitäisi sitten hoitaa parturit/kampaajat, vaatteet, alkoholit, ravintolat yms. ylimääräiset menot. Ja tietenkin tuosta rahasta saa laittaa enemmänkin säästöön, jos tuntuu että selviää pienemmällä kuukausittaisella "fun"moneyllä.

Puskuria kartutetaan ja paikkaillaan 150€/kk tästä lähtien. Tämä raha menee s-pankin tuottotilille ns."piiloon". Yhteisiin sijoituksiin Nordnettiin menee 200€/kk. Omiin säästöihin ja sijoituksiin jäi vain 50€/kk per nenä, mutta oman maksukyvyn mukaan sitä saa tietenkin sitten lisätä. Omien säästöjen ja sijoitusten kartuttamista voi tehostaa lomarahoilla sekä veronpalautuksilla. S-rahasto saa kasvaa tästä lähtien vain bonusten avulla.

Odotan jo malttamattomana töihin palaamista ja sitä, että tämän perheen tulovirrat taas normalisoituisivat. Haluaisin elää sellaista tasaista ja varmaa elämää, ettei koko ajan tarvitse joka penniä laskea. Tuntuu, että tuollainen varmuus tulee vasta useamman vuoden aktiivisen säästämisen, sijoittamisen ja "turhien" velkojen takaisinmaksun jälkeen. Olen niin malttamaton!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Menoja ei voi estää

Huoh, pientä taloudellista kriisiä taas pukkaa. Miksi tää kevät on aina näin masentavaa aikaa taloudellisesti? Meidän perheessä kaikki taloudelliset kriisit tuntuu aina tapahtuvan näin keväällä. Tälläisiä tilanteita varten on puskurirahastoa tietysti kerätty, että sieltä voidaan hoitaa korjausta vaativia hommia, mutta jos ei huvita käyttää puskuria? Vaivalla sinne olemme saaneet kahden tonnin saaliin kerättyä ja nyt sieltä pitäisi käyttää noin 2/3. Tuntuu pahalta ja sattuu sieluun sekä sydämeen!

Koiran alahampaat ovat taas kuluneet puhki ja yksi loppuun kulunut hammas meni sitten lopullisesti maanantaina rikki. Tänään käytiin eläinlääkärillä suuta näyttämässä. Saatiin leikkausaika torstaille ja hinta-arvio maksimissaan 400€. Tilasin myös meidän herkkävatsaiselle urokselle herkkupöperöt reiluksi 3 kuukaudeksi ja nämä kustantavat 300€.

Kaikista ärsyttävin kulu tälle kuulle on auton talvirenkaat. Ostimme viime vuonna keväällä uuden (käytetyn) auton, jossa silmämääräisesti arvioituna piti olla vielä ihan ok talvirenkaat, jolla ajelee vielä pari talvea. No ei ole JUMALAUTA! Kaikki neljä rengasta tyhjenee muutamassa viikossa 0,5 bar. Ei oikein voi turvallisin mielin lapsia kuljetella noilla renkailla. Uusiin renkaisiin menee noin 600-700€. (Pieni mahdollisuus tietenkin on, että kyseisiä renkaita voisi vielä jotenkin korjata tai jotain, luultavasti vuotavat renkaan ja vanteen välistä jostain. Täytyy laittaa isäntä soittelemaan rengasliikkeitä läpi.)

Sinne hujahti meidän puskuritili, että humpsis!
Nyt täytyy vaan yrittää asennoitua positiivisesti ja ja ja... ääh. Eihän noille menoille oikein voi mitään. Tämän vuoden taloudellisista tavoitteista voi olla, että hieman joudutaan hölläämään. Tämmöisen raha-aukon paikkaamiseen menee muutama kuukausi aikaa. Täytyy punoa joku suunnitelma puskuritilin eheytykselle. Aikaisemmin suunnittelin, että puskuria ylläpidetään 100€ ylläpitorahalla, se ei nyt taida kuitenkaan riittää. Maaliskuun ajan kärsitään vielä helmikuun tappioista ja puskuriin menee näiden suunnitelmien mukaan vain 110€. Huhtikuusta alkaen voisin yrittää palauttaa puskuria taas kuntoon 200-260€/kk vauhtia. Täytyy muistaa kuitenkin, ettei vedä ruokatiliä ja puskuria liian tiukalle, ettei tule sellaista edestakas veivausta, että laitat puskuriin liikaa rahaa ja sitten loppukuusta taas joudut ottamaan sieltä pois ruokatilille. Veivaaminen on todella ärsyttävää ja sitä on tässä nyt joutunut harrastamaan. Se täytyy nyt saada loppumaan jollain keinolla ja se ainoa keino on, että ruokatilille jää tarpeeksi rahaa millä ostaa sitä ruokaa! Hyvin yksinkertaista!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Nuukuusviikko

Oli tarkoitus, että tammikuun ruokaostokset hoidetaan pääasiassa Lidl:ssä, mutta pientä lipsumista havaittiin loppukuuta kohti mentäessä. Itse olin viime viikonlopun rilluttelemassa maailmalla ja mies lapsien kanssa jäi vastaamaan ruokahuollosta kotiin. Pojat olivat sitten käyneet Prismassa Lidl:n sijaan. Tämä hieman vesittää Lidl-kuukauden, kun tarkoitus oli hieman verrata Lidl vs. Prisma ostoksia. Mennään tutkimaan kuukauden kauppasaldoa!

Kuten kaikki varmaan tietää, että jos Lidl:ssä käy aktiivisesti kaupassa, jotain täydennyksiä tarvitsee hakea muista kaupoista. Meillä täydennykset tehtiin Prismasta.

Tämä ei siis ole "halvin kauppakori -vertailu", vaan olen Lidl:n kuitin näpytellyt foodie.fi -palveluun ja sieltä valkannut kuittia vastaavat tuotteet. Painotan, että olen valinnut sellaisia tuotteita Prismasta mitä oikeasti valitsisin omaan kauppakärryyn, en siis välttämättä halvinta tuotetta.

Pidin tiukasti kirjaa tammikuun ruokaostoista. Ostoskertoja tuli 4 kpl ja ne ajoittuivat ajanjaksolle 29.12.2016-21.1.2017.

Ruokaostosten yhteissumma:

Lidl+Prisma (täydennykset): 498,72€

Lidl: 347,51€ (lidl:stä tehtyjen ostosten summa)

Vertailu, jos kaikki ostokset olisi hoidettu Prismassa:

Prisma: 543€

Prisman kohdalla täytyy myös huomioida yksi tankkauskerta eli 73,06€. Koko s-ostoiksi tulee siis 616,06€. Tuolla summalla pääsemme 3,5% bonustasoon. Bonusta tuosta summasta tulee 21,56€.

Tuolla ajanjaksolla Lidl+Prisma voittaa pelkästään Prismassa käymisen 44,28€! Kun tässä otettaan huomioon yksi tankkauskerta S-ketjun hyväksi ja vähennetään näistä ostoksista syntyneet bonukset, ero kapenee 22,72€. Lidl:ssä käyminen (+Prisma täydennykset) tulee 22,72€ halvemmaksi. En huomioinut autolla tapahtuvaa siirtymää kauppojen välillä, jos tämänkin haluaa ottaa huomioon niin ero kaventuu entisestään.

Tämän vertailun pohjalta voin palata kokopäiväiseksi S-ketjun asiakkaaksi takaisin. Kauppojen ero ei ole niin merkittävä. Jos saisin kaikki tarvitsemani tuotteet Lidl:stä, jäisin Lidl:n asiakkaaksi. Tällä hetkellä Prisma vatsaa tuotteiden tarjonnallaan paremmin meidän tarpeitamme.

Tämä viikko on ollut meidän perheen henkilökohtainen nuukuusviikko! Olen yrittänyt minimoida kaupassa käymisen ja sieltä ostettavien tuotteiden määrän aivan välttämättöminpiin perustarvikkeisiin. Kotona olen tonkinut kaikki kuiva-ainekaapit läpi sekä siivonnut pakastimet (meillä niitä on 3kpl, hups). Kaappien tonkimisen tuotokset olisi tarkoitus muuttaa herkulliseksi ruokalistaksi tämän viikon aikana.

Maanantaina tein Munakasrullaa, jonne löysin täytteeksi tummaa soijarouhetta, avatun tacomaustepussin, porkkanaraastetta, kermaa ja juustoa! Tuli todella herkullista. Paistoin uunissa vielä kylkeen uunikasviksia (pussi pakastimesta) sekä viime viikolla tehty vihersalaattikin löysi vielä tiensä pöytään.

Tänään olen jo ehtinyt tehdä pienimmälle lapselle kattilallisen sosetta jääkaapista löytyneistä kahdesta bataatista, yhdestä kukkakaalista ja pienestä siivusta jauhelihaa. Samasta jauhelihasta (tämäkin pakastimesta) pyöräytin pyörykkätaikinan, jonne sujahti kuiva-ainekaapista löytynyt ranskalainen sipulikeittopussi (en tiedä miltä vuodelta se oli) sekä kermaa, korppujauhoja ja munaa.
Tänään varmaan syödään pyöryköiden kanssa ranskalaisia (pakastimesta) ja huomenna pyörykät tarjoillaan kastikkeen sekä muusin kera.

Maanantain kunniaksi, kun kerrankin harrastuksiltani kerkesin olemaan kotona, leivoin  kylmäsavulohipiirakkaa sekä karjalanpiirakoita. Nam! Kaikki aineet siis löytynyt omista kaapeista.

Kokkailun ja leipomisen hauskuu kyllä juurikin piilee siinä, että mitään ei tarvitse tehdä niin tarkasti. Aina voi soveltaa omien halujen ja mieltymysten tai käytettävissä olevien raaka-aineiden mukaan! Kannustan kyllä kaikkia tutkimaan omia ruoka-ainekaappeja ja välillä kokkaamaan vähemmälle käytölle jääneistä ruoka-aineista jotakin. Tämä ainakin itsellä toimii ja hävikkiä syntyy todella paljon vähemmän!

Reipasta kevättä!

tiistai 24. tammikuuta 2017

Tämän perheen tulot

Niinpä niin, mistä sitä rahaa sitten meidän perheeseen virtaa? Vielä muutama kuukausi sitten olin kuopuksesta vanhempainvapaalla ja sain säännöllisesti Kelan maksamaa vanhempainrahaa, joka oli minun tuloillani 25 päivältä bruttona 1517€. Tämän lisäksi saan molemmista lapsista lapsilisää, joka on 199,72€ kuukaudessa.

Tammikuun alussa olin 3 viikkoa hoitovapaalla ja nyt vietän vielä kuuden viikon lomaputken ennen töihin paluuta. Hoitovapaan ja loman ajalta hieman tuloihin tulee hajontaa. Tulot eivät kauheasti tipu tammi- ja helmikuun aikana, mutta ne tulevat pieninä puroina koko tammi- ja helmikuun ajan. Helmikuussa saan jo hieman muhkeamman potin, kun tilille tulee loma-ajan palkka, lapsilisät sekä kotihoidontuki. Maaliskuun viimeinen päivä pitäisi tälle mammalle tulla jo ihan normaali kuukausipalkka, mikä helpottaa kuukausittaisen budjetin luomista. Terveysala on tälläkin äiti-ihmisellä toimeentulon lähde. Työaikani on päivätyö, joten palkkatasoa nostavat vuorolisät jäävät saamatta. Palkan pienuus tosin ei haittaa, koska päivätyössä on omat etunsa, esimerkiksi harrastusten kannalta.  

Aviomieheni on päivätyötä tekevä insinööri, jonka palkka kilahtaa pankkiin kuukauden viimeinen päivä. Meillä molemmilla on vakituiset työsuhteet, mikä helpottaa taloustilannetta ja ennen kaikkea luo tietynlaista turvaa. On myös todella kiva tunne, kun tietää, että on työ mihin palata täältä kotiorjaleiriltä! No ei. Kotona on omat kotityöt hoidettavana ja töissä omansa, näin se menee.
Tarkastellaanpa tuota tulopuolta ihan numeroin.

Minä:
Palkka: 0€ (2445,68€ brutto, nettona noin 1809,80€ maaliskuusta 2017 alkaen )
Kelan etuudet: 1517€ bruttona (1251,53€)
Lapsilisät: 199,72€

Mies:
Palkka: n. 2115€ (3000€ brutto)

Yhteensä: 4124,52€ (kuukausipalkat nettona, huhtikuusta alkaen)

Pieniä sivutuloja tulee melkein joka kuukausi ylimääräisten tavaroiden myymisestä Torissa tai kirpputorilla. Taas minulla on kaksi isoa pussillista vaatteita odottamassa kierrätystä kirpputorille ja myös ihan lumppulaatikkoon vietäviksi. Kannattaa muistaa vaatteita viedessä kierrätykseen, että H&M ja Kapphal antavat kierrätetyistä vaatenyssäköistä etukuponkeja. H&M:ltä sai -15 % etukupongin ja Kapphallista jokaisesta vaatepussista 5 € arvoisen etusetelin, jonka voi käyttää yli 30€ kertaostokseen. UFF:n tai vastaavaan toimijan laatikkoa ei siis välttämättä kannata ruokkia, jos meinaa itse hyötyä lumpuistaan.

Pientä rahallista ja materiaalista tukea tulee myös edelleen vanhemmiltamme, vaikka olemmekin tällainen kolmeakymmentä ikävuotta lähentelevä kaksi lapsinen pieni perhe. Saamamme tuki ei ole mitenkään kuukausittaista, vaan painottuu lähinnä syntymäpäiviin ja jouluihin. On mielestäni kiva tapa, että vanhempamme aina kysyvät mitä haluamme lahjaksi ja mitä tarpeita meillä on. Paljon mieluummin otan syntymäpäiväksi vastaan tarpeellista tavaraa kuin, että vanhempamme tuhlaavat rahansa turhuuteen, jonka muutaman vuoden päästä myyn kirpputorilla pois. 
Viime syntymäpäivälahjaksi toivoin uutta petauspatjaa sänkyymme, jonka kävimme sitten yhdessä äitini kanssa hankkimassa. Viime jouluna taisin saada coretex – kengät, joilla on hyvä rämpiä koiran kanssa tuolla pitkin lumisia metsiä. Lahjaksi saadut tavarat on yleensä ollut sellaisia tuotteita, jotka ovat olleet hankintalistalla jo jonkin aikaa, ei mitään hetkellisiä päähänpistoja. Juhlapäiviäkin suunnittelemalla voi säästää vuodessa muutaman euron.

Jouluna saimme vanhemmiltamme hieman rahaa lahjaksi. Tällä kertaa joululahjarahat menivät pääosin sijoituksiin ja auton kolaroimisesta syntyneeseen omavastuulaskuun.
Olen kovasti myös miettinyt kakkostyön hankkimista. Tämä on todellakin ollut vasta harkinta asteella, koska puntarissa on arvokas vapaa-aika ja toisella puolella saatu hyöty/vastine tehdystä työstä. Olen pyöritellyt päässäni henkilökohtaisen avustajan töitä ja hieman niitä silmäillytkin, mutta ei ole vielä omat vaatimukset ja kenenkään työnantajan vaatimukset kohdanneet.

Miehelle puhuin myös hierojakurssilla käymisestä, mikä olisi ihan loistojuttu. Voisi omalla toiminimellä tehdä iltaisin keikkaa, oman elämän rajoitusten mukaan. Alkupääomaakaan homma ei ihan hirveästi vaadi, joten tätä täytyy harkita vakavasti. Kurssin aloitus menisi kumminkin vasta syksylle tai ensi kevääseen, tällä hetkellä päätyöni on tämä kodin pyörittäminen ja lapsista huolehtiminen.

Täytyy kyllä kuitenkin tutkia miten tuollainen yrittäjyys/toiminimellä toimiminen vaikuttaa sitten ns. ”työttömyyden” aikana. Tällä hetkellä olen töissä sellaisessa firmassa, jonka tulevaisuuden näkymät ovat ihan hyvät. Olen kuitenkin sen verran pessimisti, etten aivan sataprosenttisesti luota töiden jatkuvuuteen seuraavaksi viideksi vuodeksi. Oma työpaikkani ei todellakaan ole mikään suojatyöpaikka, tämä on todettu jo aikaisemmin työkavereiden toimesta. Hyvä olisi kuitenkin olla olemassa suunnitelma B, mutta B suunnitelma ei kyllä saisi vaikuttaa työttömyystukiin, mitä se varmaankin tekee näin maalaisjärjellä ajateltuna.

Mitään rahalla mälläämistä tämä elämä ei ole, mutta tulemme toimeen hyvin. Mitä enemmän velkoja saadaan maksettua pois ja mitä nopeammin, niin tulevaisuuden näkymät tietenkin paranevat. Ainahan rahaa voisi aina olla enemmän, mutta en usko sen olevan ratkaisu mihinkään. Enemmän muutosta saan omaa asennetta ja rahankulutusta muuttamalla, kuin tilipussia kasvattamalla!


(Seuraan suurella mielenkiinnolla hallituksen uutta Sote -uudistusta, koska sen vaikutukset voivat olla melko suuret omalla työpaikallani!)

maanantai 16. tammikuuta 2017

Ruokakaupan vaihto

Sain vihdoin ja viimein mieheni suostuteltua Lidliin kauppaan. Olen jo useamman kuukauden jauhanut hänelle, että pitäisi kokeilla käydä siellä kaupasssa useampi kauppa kerta ja katsoa miten se vaikuttaa kuukausittaiseen ruokalaskuun. Nyt olemme käyneet kolme kertaa ja pientä eroa on jo havaittavissa. Olemme joutuneet tekemään täydennyksiä Prisman puolelta joidenkin tuotteiden osalta, mitä Lidlistä ei ole saanut.

En ole tehnyt mitään aukotonta ostoskorivertailua vaan, kauppakäynnin jälkeen olen iskenyt Foodie.fi -palveluun Lidlin kauppakuitin niillä tuotteilla mitä olisin Prismasta valinnut ostoskoriin ja laskenut erotuksen näin. Olemme mieheni kanssa melkoisia tapojemme orjia ja kauppakoriin eksyy melkein aina samoja tuotteita sama määrä melkein joka kauppa kerralla. Pientä vaihtelua ostoskoriin tulee eri päivällistarpeista, mitä nyt milloinkin on päätetty tehdä. Aika paljon olen käyttänyt K-Ruoka -palvelua, jossa on ollut "edullisia reseptejä -alle kympillä koko perheelle". Näillä resepteillä olen hakenut hieman vaihtelua ja edullisia uusia ruokia viikottaiseen kiertoon.

Mutta tarkastellaan hieman numeroita:
(Esitiedoksi: Olemme 4 henkinen perhe, kaksi aikuista ja kaksi vaipoissa olevaa lasta, joista toinen juo korviketta vielä muutaman kuukauden.)

Lidl ostokset: 262€ (3 kauppakäyntiä)
Lidl ostokset + Prisma täydennysostokset: 369,06€ (3 kauppakäyntiä)
Prisma: 406€ (jos 3 kauppakäyntiä olisi tehty Prismassa)

Eli olemme "voitolla" 37,13€, kun olemme käyneet Lidlissä kaupassa ja tehnyt täydennykset Prismassa. Lopullinen tulos tulee vasta kuun lopulla, kun saan Prisman koko ostosumman kasaan ja tiedän kuinka paljon bonuksia kauppakäynneistä olisi tullut.

Täytyy yrittää miestä puhuttaa, että jatketaan tätä kokeilua useampi kuukausi, niin saadaan ehkä todellisempi kuva mihin suuntaan tuo ruokalasku tuosta lähtee menemään.

Kävin tyhjentämässä kirpputoripöydän lauantaina ja loppusummaksi tuli 524,70€. Summasta on vähennetty 40€ pöytävuokra. Pitäisi varmaan vielä vähentää autonkulut, koska kirpputorille oli matkaa aika reilusti ja jouduin käymään siellä useamman kerran jakson aikana täydentämässä.

Jatkan raivaamistani vielä jonkin aikaa, koska en kerinnyt käymään kaikkia paikkoja läpi ja poistettavaa tavaraa jäi vielä sellaisiinkin paikkoihin mistä raivasin. Joten joudun varmaan varaamaan uuden pöydän ennen töihin paluuta tai sitten voisin varata pöydän maaliskuulle, niin töistä lähtiessäni voisin käydä aina pöytää hoitamassa. Täytyy tutkia vielä onko kirpputorilta mahdollista vuokrata pienempää pöytää, koska tavaraa ei varmaan tule ihan niin paljon kuin viimeksi.

Täytyy vielä aktivoitua tuon Tori.fi myynnin kanssa ja laittaa isot kynttiläsomisteet sinne myyntiin. Suomalaista lasia minulla olisi vielä yksi iso muovilaatikollinen myytäväksi. Täytyy kysellä osto ja myynti -liikeistä, josko heitä kiinnostaisi ostaa koko satsi pois. Yhtä hyvää hintaa niistä en tule saamaan kuin itse myymällä, mutta säästän aikaa ja vaivaa huomattavasti enemmän! Ei muuta kuin myynti hommiin!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Tammikuu ja kodin raivausta

Tämä vuosi on sitten pärähtänyt käyntiin ihan kunnolla!

Olen ollut laiska, enkä ole jaksanut vielä kävellä kirjastoon asti varaamaan haaveilemiani kirjoja. Tosin Bookbeatista löysin tuon Marie Kondon kirjan ja ajattelin sen nopeasti lukea sieltä ilmaiseksi tuon kahden viikon ilmaisen kokeilun turvin. Samalla on myös tullut kuunneltua muutama kirja läpi, kun on koiran kanssa lenkkeillyt ympäri kyliä.

Minulla on lomaa/hoitovapaata vielä muutama viikko jäljellä. Olin päässäni kaavaillut, että rauhassa siivoilen kaappeja ja heittelen tavaraa roskiin/kierrätykseen/kirpparille sekä arvotavarat myyntiin Toriin. Viime maanantaina menin kuitenkin varaamaan kirpputori pöytää hyväksi havaitsemaltani kirpputorilta ja sainkin sen jo todella nopeasti saman viikon keskiviikolle sekä vielä ihan sika edulliseen hintaa. Pakkohan se oli ottaa! Tiistaina sitten hirveällä raivosiivouksella kuljin läpi keittiön ja vaatehuoneen. Sain kasaan kuusi laatikollista tavaraa ja omia vaatteitani. Pöytä tuli keskiviikkona sopivasti täytteen ja sain kaikki laatikot purettua pöytään. Lauantaihin mennessä olin siivonnut lisää vaatehuonetta ja isoa maakuuhuoneen kaappia. Taas oli useampi laatikollinen vietäväksi. Kävimme lauantaina siivoamassa pöytää ja täyttämässä. Olin todella tyytyväinen tavaran menekkiin. Vielä yksi täyttöpäivä/siivouspäivä tälle viikolle ja lauantaina pöydän tyhjennys. Mieheni olisi halunnut jo käydä kysymässä pöydän saldoa lauantaina, mutta en antanut ;) Haluan odottaa viimeiseen myyntipäivään ja pöydän tyhjennykseen asti, ennen kuin teen lopputilityksen! Elämme jännittäviä aikoja!

Olen myynyt tässä kuussa jo vaikka mitä. Babysitteri 70€, Teeman keraaminen pata 15€, Ikean kassillinen lastenvaatteita ja leluja 66€, vein divariin sotakirjallisuutta ja sarjakuvia 40€. Ajattelin viedä vielä suomalaista lasia osto ja myynti -liikkeeseen, jos ne eivät kirpputorilla mene kaupaksi (tai varasteta). Lahjoitin myös käytettyjä meille tarpeettomia tuttipulloja pois. Vielä olisi muutama kolonen asunnosta pengottavana tuohon tämän viikon myyntipöydän täydennyskasaan.
Pitäisi vielä toriin laittaa myyntiin Garminin gps ja vanha Suunto sykemittari. Pöydällä notkuu myös kalliit kynttiläsomisteet, jotka joutavat seuraavalle käyttäjälle. Mukavasti tässä varmaan veilä loppukuu menee myyntihommia pyöritellessä.

Vanhempainvapaan loput rahat tulivat alkukuusta. Pistin ne jemmaan itseltäni, etten vaan käytä niitä ennen loppukuuta, koska sitten kyllä budjetti pissii toden teolla. Monen sadan euron vakuutusmaksut saavat vielä odottaa maksajaansa hetken aikaa pankissa. Täytynee varmaan joku ilta perehtyä nuoremman lapsen vakuutukseen ja hieman karsia sitä. Ajattelin jättää sinne vain sairasvakuutuksen ja luottaa suomalaiseen terveydenhuoltoon, jos jotain terapioita tullaan joksus tarvitsemaan!

Myös joitakin yllättäviä menoja tuli tälle kuulle. Koko kööri ollaan oltu flunssassa, mutta nuoremmalle lapselle iski molempiin silmiin tulehdus. Loppiaista edeltävänä torstaina sitä sitten piti lähteä kauhealla kiireellä vielä hakemaan kuuria lapselle ja sillä reissulla paloi lääkäriin sekä apteekkiin lähemmäksi 200€. Ostin apteekista silmätippojen lisäksi myös koiralle matolääkkeen (olin syksyllä unohtanut), sekä ostin itselleni hieman troppia ja lapsille kipulääkettä.

Toivottavasti loppukuusta ei tulisi hirveästi lisää ylimääräisiä kustannuksia. Tänään tietysti menee omavastuuosuus isännän kolhimasta autosta, hiphei!