torstai 18. lokakuuta 2018

Remonttia ja muita puheita

No niin jatketaan siitä mihin eilen jätiin...

Aamulenkillä käyty koiran kanssa, neiti nukkuu nyt toistaiseksi ja kaksi vanhempaa lasta vielä päiväkodissa hetken aikaa. Hetki siis vapaata ja aikaa taas hieman kirjoitella. Hieman oli kostea aamulenkki, mutta eipä tuo menoa haitannut. Ainakin tuntui, että koko kroppa sai raikasta syysilmaa ja hieman heräili tuossa seitsemän kilometrin aikana.

Omakotitalon juoksevat kustannukset eivät ole vielä päässyt yllättämään, Olen koko ajan pikkuhiljaa päivitellyt talon kulupohjaa exceliin, jotta siitä muodostuisi tässä ensimmäisen vuoden aikana mahdollisimman realistinen. Tällä hetkellä olen arvioinut, että kuukaudessa noin 415€ pitäisi riittää juoksevien kulujen hoitoon, kuten sähkö, öljy, vakuutukset, kiinteistöverot, yms. Toki tulevaisuudessa asiat tulevat muuttumaan, kun remontti etenee hiljakseen lämmitysmuodon vaihtoon. Suunnitelmissa on vaihtaa öljylämmitys ilma-vesilämpöpumppuun (tai siis ottaa se siihen rinnalle), jonka kustannusarvio roikkuu siinä n. 14 000€ kieppeillä. Tässä on siis pohdinnan paikka, mies saa mahdollisesti lähiaikoina pienen perinnön, joten käytämmekö sen keittiöremonttiin vai lämmitysjärjestelmän vaihtoon. Kulujen tiputtamisen kannalta olisi järkevää käyttää lämmitysmuodon vaihtamiseen, koska se on selvää säästöä ja mahdollisesti nostaisi talon arvoa. Pohditaan, pohditaan...
Lainaa ei haluta ottaa remonttien tekemiseen, koska sitten kiinteät kustannukset kasvavata liian suureksi ja jos toinen meistä jää työttömäksi, tulee taloudellisesti olemaan liian tiukkaa.

Raskainta tässä omakotitalo asumisessa on tähän asti ollut kaiken maailman "myyntitykkien" ravaaminen ovella. On käynyt kaiken karvaisia remppafirmojen edustajia, ilmanputsarimööbelimies ja nyt viimeisimpänä aurinkopaneelimies, HUH. Myyntipuheet ja  edustajien taktiikat ovat kuin suoraan jostain oppaasta "näin myyt lunta eskimoille". Edustajat painostavat asiakasta todella kovaa, esittelee laskelmia, esittää "jos ostat nyt" -tarjouksia ja osaavat olla kyllä todella vakuuttavia. En siis yhtään ihmettele, että hyväuskoiset mummot sekä papat lankeavat näiden myyntitykkien puheisiin ja tilaavat ryöstökalliita remontteja.

Itse kuitenkin otan nuo esittelyt huumorilla ja annan hunajapuheiden valua läpi sormien!

Se on varma, että tälläinen insinöörimies ja "tarjoushaukka"-äiti ei osta mitään ennen kunnon kilpailutusta! (Ja monen viikon excelin pyörittelyä.)

Remontti etenee hissukseen ja yläkerrasta on nyt kaksi makuuhuonetta saanut uudet pinnat. Kolmannen huoneen käsittely on käynnissä. Tästä pitäisi mamman mennä pesemään paneelikattoa ja seinää, jotta maalaus saadaan käyntiin. Pitäisi myös kipasta hakemaan kaupasta ohutta kipsilevyä ja levyttää tuo makuuhuone uudestaan. Aikasempia huoneita emme uudelleen levyttäneet, vaan vanhaa levyä hieman tasoittelimme ja hioimme. En ihan ollut lopputulokseen kumminkaan tyytyväinen, joten päätimme kolmannen huoneen kohdalla uudelleen levyttää, jotta pinnasta tulisi mahdollisimman tasainen. Maalattu pinta on niin armonton!

Seinän pesuun, MARS!

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Syksyn touhuja ja kuulumisia

Vieressäni ilakoi neiti 2,5 kk, joka kyllä pitää huolen, että äiti-ihmiseltä ei päivässä hommat lopu kesken. Tähän alkuun heti todettakoon, että kolme ei mene samassa kuin kaksi!

Lapsi nro. 3 on ollut mitä helpoin yksilö tähän mennessä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, jotka hieman hankaloittavat minun normaalia arkijärjestystä. Neiti ei okein tuppaa viihtymään isänsä kanssa ja ei varsinkaan suostu juomaan maitoa pullosta, mikä on hieman hiljentänyt tuota koiraharrastuspuolta tältä syksyltä. Tärkeän harrastuksen menettäminen on suunnattomasti harmittaa itseäni. Ainoat vapaahetket kotitöistä ja lapsista, jossa saa hieman hiljennettyä metatyötä ja ajatukset muualle, on nyt tauolla, plääh... Täytyy toivoa, että suunta muuttuu tässä lähikuukausina ja isäkin alkaa kelpaamaan hoitajaksi edes pieniä hetkiä.

Omakotitalo on ollut nyt kotinamme kesäkuun lopusta alkaen ja olemme viihtyneet järjettömän hyvin. Kustannuspuoli on toistaiseksi pysynyt kasassa, vaikka uusia hankintoja on täytynytkin tehdä. Säästöön säästötilille ei kyllä juurikaan olla rahaa saatu, mikä on hieman ahdistanut itseäni. Nordnettiin ollaan edelleen rahaa sivuun laitettu, mutta ihan kahisevan sivuun laittaminen on ollut kyllä todella huonoa. Täytyy vain hyväksyä se, että äitiyspäivärahoista ei vain tällä hetkellä saada tuhansia euroja säästöön kuukaudessa. Tälläisenä säästöaddiktina haikailen jo töihin ja työssäolon aikaisia tuloja sekä sen hetken säästöprosentteja!

Tällä hetkellä tuntuu, että ne pienetkin säästöt vaan palaa joka kuukausi kaikkeen pieneen hankittavaan tavaraan ja se "tarpeellisen tavaran" -lista onkin todella pitkä. Olemme aloittaneet pintaremontin tekemistä pikkuhiljaa. Maaleihin, teloihin, pensseleihin ja listoihin on saatu kulutettua jo oiva summa. Kylpyhuoneremontin pitäisi alkaa tammikuussa ja sen kustannukset tulevat olemaan jotain 15 000€ -23 000€, riippuen siitä kuinka paljon teemme itse remonttia. Tarkoitus olisi tehdä niin paljon itse kuin vain mahdollista, että saamme tuon remontin kustannukset pysymään alle 20 000€.

Jaaha kello näyttääkin jo sen verran, että täytyy lähteä tamppaamaan kohti päiväkotia!