tiistai 28. helmikuuta 2017

Hyvän mielen palkkapäivä

Olipas mukava herätä aamulla ja käydä tarkistamassa tilin saldo. Tänään oli palkkapäivä, JIHAA! Olin saanut enemmän palkkaa (lomarahoja) kuin mihin olin omilla laskelmillani päätynyt. Kerrankin näin! Muita etuuksia tuli vielä Kelalta, kodinhoidontuki ja lapsilisät. Kerkesin kyllä jo hieman viikonloppuna tuhlaamaan tilille tulleita lapsilisiä, kun olin reissussa koiran kanssa.

Nyt on sitten reippaasti rahat siirrelty eri tileille, ettei vaan iske mikään "minullaonpaljonrahaatilillä" -paniikki ja rahat katoa taivaan tuuliin. Yhteisiin laskuihin ja lainoihin siirsin 950€ ja ruokatilille 500€. Maksoin tammikuussa syntyneen Visa-laskun pois ja sain jopa harrastusmaksun 80€ maksettua melkein ajallaan pois. Hyvä minä!

Sen lisäksi siirsin omiin sijoituksiini 140€, yhteisiin 100€, romutilille 72€ ja ruokatililtä puskuriin siirtyy seuraavana päivänä 200€. (Selvityksenä: Romutili on hankintatili, johon kerrytetään rahaa vähän isompiin hankintoihin, kuten huonekaluihin, auton huoltoon, remonttiin yms.)

Nyt on aika hyvä mieli :) Rahaa jäi myös hieman omalle käyttötilille, jos tulee tarve tehdä jotain omia hankintoja. Ikävä kyllä, core tex -kenkäni sanoivat sopimuksensa irti jälleen kerran ja pohdin tässä, että jaksanko enää tälle keväälle hankkia uusia vai kävelenkö noilla rikkinäisillä. Jos olisin noheva, niin tekisin niistä jälleen kerran ( 4. kerran) reklamaation Eccolle. En tiedä kehtaanko/jaksanko. Oli viimeiset Eccon coret jotka ostan ikinä.

Kevein tunnelmin ja hyvillä mielin kohti maaliskuuta! Taidan mennä laittamaan pullataikinan nousemaan. Hyvää laskiaistiistaita!


perjantai 17. helmikuuta 2017

Kulutustuska

Kärvistelen tässä taas suuren kulutustuskan kanssa. Jatkuvasti mielessä pyörii hankittavia asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän "välttämättömiä" omasta mielestäni. Todellisuudessa kaikki tavarat ovat melko turhakkeita tai ei välttämättä turhakkeita, mutta ilman niitä tulen myös hyvin toimeen.

Tuskissani olen selaillut netistä erilaisia sähköpyöriä. Hinnat ovat kyllä melko päätä huimaavia. Luin ohimennen Ylen tekemää artikkelia sähköpyöristä ja siinä mainittiin, että halvalla sähköpyörällä ei tee mitään. Jos haluaa kunnon menopelin, niin kestävään ja hyvään sähköpyörään kannattaa laittaa rahaa 2000-3000 euroa. Taidan tyytyä vain vuoden bussikorttiin. Tuolla hinnalla saan bussikortin 6-7 vuodeksi, joten päätös ei ole vaikea. Täytyy tutkia normaalien polkupyörien hintoja ja ominaisuuksia. Olisi niin mukava kulkue kesällä pyörällä töihin. Samalla saisi hieman liikuntaa tai ainakin hieman erilaisempaa liikuntaa, mitä taas tuon koiran kanssa lenkkeily on. Pyöräilykin vaan vaatii sen alkusatsauksen varusteisiin, joihin varmaan saa helposti kulumaan 500-1000€.

Huonekalujen uudistustuska on myös ollut kovasti ajankohtainen. Sohva on liian iso ja ruma. Sänky on vanha, hieman rikki ja useammassa muutossa nuhjaantuntu niin, että vaatisi jo vaihtoa. Olemme mieheni kanssa myös miettineet, että annammeko jatkossa pojille omat huoneet ja muutamme itse olohuoneeseen nukkumaan. Toinen mahdollisuus on, että pojat nukkuvat samassa huoneessa ja heille hankitaan kerrossänky, joka vapauttaa taas lattiatilaa leikkimiselle.

Tekisi myös mieli ostaa tablettiin suojakuori, jossa olisi itsessään näppäimistö kiinni. Pystyisin hieman monipuolisemmin käyttämään tablettiani, koska en omista enää muuta tietokonetta. Himoitsen kauheasti myös NOSH -vaatemerkin kevään uusia naisten vaatteita. Vaatteille on kyllä tarvetta, mutta tällä hetkellä Visallani on veilä 160€ Me and I vaateostoksiani maksamatta, joten uusien vaatteiden ostaminen ei tule kuuloonkaan ennen kuin Visa on maksettu ja rahaa taas tilillä sen verran, että vaatteiden ostaminen on edes mahdollista.

Tällä hetkellä tuntuu tuskaiselta olla kotona neljän seinän sisällä lasten kanssa. Tekisi hirveästi mieli lähteä viettämään aikaa jonnekkin esim. Hoploppiin, Ikeaan, ostoskeskukseen yms. En vain halua/uskalla lähteä, koska tapahtuu paha ostosrepsahdus, jos päätän lähteä. Yhden ostosrepsahduksen tein jo Gigantin Outletista ja tilasin koiralle Ihealt Baby monitorin. Masiinan ovh oli 249€, mutta tein tarjouksen ja sain sen 85€ (hyvä minä). Koiramme kärsii jonkin asteisesta eroahdistuksesta (ei oikein sopivaa käytöstä rivitaloon) ja minun kotona olemiseni ei ole sitä ainakaan helpottanut. Ajattelin käyttää tuota kameraa koiran tarkkailuun, kun se on kotona yksin. Laitteessa on myös kaksisuuntainen äänenkäyttömahdollisuus eli voin myös hieman äänellä ojentaa/rauhoitella koiraa tarvittaessa. Onneksi meillä on vielä puolitoista kuukautta aikaa koiran kanssa harjoitella, joten toivottavasti jotain pieniä tuloksia saadaan aikaan.

Itselläni on vielä kaksi viikkoa töiden alkuun. Tulee tuskaiset kaksi viikkoa näiden ostohimojen kanssa. Toivon, että töihin paluu hieman helpottaa tuskaani ja en kerkeä ajattelemaan mielitekojani. Jospa saisin töihin paluun jälkeen taas ajatukset fokusoitua töiden tekoon, koiran treenaamiseen tulevaa kesää varten ja ennen kaikkea säästämiseen!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Budjetin laadintaa ja viilausta

Puskuritilin katoamisesta pelästyneenä, päätin viilata budjettiamme hieman uusiksi. Pyrin tekemään yltiö negatiivisen budjetin, jossa kaikki menot on yritetty huomioida hieman ylikorostaen ja odottamattomiin laskuihin on varauduttu ylimääräisellä "laskurahalla". Tällä hienoisella budjetin viilauksella pyrin siihen, että säästöihin/puskuritiliin ei tarvitse ihan pienen kriisin tullen koskea.

Budjetissa olen huomioinut vain meidän perheen pakolliset menot, jotka toistuvat kuukausittain. Parturit, aikuisten vaatehankinnat, ravintolat, alkoholi yms. menevät sitten omista käyttörahoista.

Budjettini yhteenveto on:

Yhteistilille: 2540€/kk (Lainat, laskut, hoitomaksut, muut kuukausittain toistuvat menot, tämä summa siis jaetaan talouden kahden työssä käyvän aikuisen kesken, palkkojen suuruus huomioidaan.)
Ruokatili: 710€/kk (Ruoka 500€/kk, Diesel 140€/kk, Pojat + koira 70€/kk )
Käyttöraha: 400€/kk (tämä siis puoliksi miehelleni ja minulle)
Puskuri: 150€ (Uusi puskurin ylläpitoraha, säälittävän pieni...)
Yhteiset säästöt: 200€/kk
Omat säästöt: 100€/kk (minä 50€/kk ja mieheni 50€/kk)
Poikien säästöt: 60€/kk (tämä siis puoliksi molemmille pojille)

Hieman selvennyksiä kuukausittaisiin summiin. Yhteistilille pitäisi siis alkaa kertyä rahaa ns ylijäämää, koska kaikki laksut eivät toistu kuukausittain. Tämä ei jostain syystä ole aikaisemmin oikein onnistunut. Nyt ajattelin, että harvemmin toistuvien laskujen, kuten vakuutus-, autovero- ja sähkölaskuihin varattu kuukausittainen summa siirretään automaattisesti jemmatilille. Jemmatililtä voi sitten maksaa näitä harvemmin tulevia laskuja tai sitten siirtää tarvittavan summan yhteistilille. Täytyy nyt kokeilla kaikkia variaatioita useampana kuukautena ja katsoa mikä toimii parhaiten. Perheen miespuoleinen oli kyllä sitä mieltä, että rahoja ei siirretä mihinkään, vaan ne jätetään tuonne yhteistilille odottamaan noutajaa. Taidan kyllä silti suostutella hänet edes kokeilemaan rahojen jemmaan siirtämistä ;)

Ruokatilille menevä summa on kyllä aika pieni. Ruokaan ja dieseliin tuo raha tulee varmasti riittämään, mutta minun budjetoima 70€/kk koiraan ja lapsiin tuntuu aika vähäiseltä. Ruokatililtä pitäisi siis mennä lasten vaatehankinnat, lahjat, koiran ruuat ja koiran hankinnat. Paljon olen itse maksanut lastenvaatteita ja tarvikkeita. Koiran tarvikkeet ovat melkein aina menneet minun pussista, koska harrastan koiran kanssa paljon ja koen ne enemmänkin omiksi haluiksi kuin koiran tarpeiksi. Katsotaan miltä rahatilanne alkaa kesäkuussa tai heinäkuussa näyttämään ja teen sitten lisäjärjestelyitä ruokatilin saldon suhteen. Ehkäpä pystyn jostain budjetin katekoriasta sinne vielä puristamaan muutaman lisäeuron.

Omat "käyttörahat" 200€/kk, molemmille on sitten sitä sallittua ostosrahaa! Tuolla rahalla pitäisi sitten hoitaa parturit/kampaajat, vaatteet, alkoholit, ravintolat yms. ylimääräiset menot. Ja tietenkin tuosta rahasta saa laittaa enemmänkin säästöön, jos tuntuu että selviää pienemmällä kuukausittaisella "fun"moneyllä.

Puskuria kartutetaan ja paikkaillaan 150€/kk tästä lähtien. Tämä raha menee s-pankin tuottotilille ns."piiloon". Yhteisiin sijoituksiin Nordnettiin menee 200€/kk. Omiin säästöihin ja sijoituksiin jäi vain 50€/kk per nenä, mutta oman maksukyvyn mukaan sitä saa tietenkin sitten lisätä. Omien säästöjen ja sijoitusten kartuttamista voi tehostaa lomarahoilla sekä veronpalautuksilla. S-rahasto saa kasvaa tästä lähtien vain bonusten avulla.

Odotan jo malttamattomana töihin palaamista ja sitä, että tämän perheen tulovirrat taas normalisoituisivat. Haluaisin elää sellaista tasaista ja varmaa elämää, ettei koko ajan tarvitse joka penniä laskea. Tuntuu, että tuollainen varmuus tulee vasta useamman vuoden aktiivisen säästämisen, sijoittamisen ja "turhien" velkojen takaisinmaksun jälkeen. Olen niin malttamaton!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Menoja ei voi estää

Huoh, pientä taloudellista kriisiä taas pukkaa. Miksi tää kevät on aina näin masentavaa aikaa taloudellisesti? Meidän perheessä kaikki taloudelliset kriisit tuntuu aina tapahtuvan näin keväällä. Tälläisiä tilanteita varten on puskurirahastoa tietysti kerätty, että sieltä voidaan hoitaa korjausta vaativia hommia, mutta jos ei huvita käyttää puskuria? Vaivalla sinne olemme saaneet kahden tonnin saaliin kerättyä ja nyt sieltä pitäisi käyttää noin 2/3. Tuntuu pahalta ja sattuu sieluun sekä sydämeen!

Koiran alahampaat ovat taas kuluneet puhki ja yksi loppuun kulunut hammas meni sitten lopullisesti maanantaina rikki. Tänään käytiin eläinlääkärillä suuta näyttämässä. Saatiin leikkausaika torstaille ja hinta-arvio maksimissaan 400€. Tilasin myös meidän herkkävatsaiselle urokselle herkkupöperöt reiluksi 3 kuukaudeksi ja nämä kustantavat 300€.

Kaikista ärsyttävin kulu tälle kuulle on auton talvirenkaat. Ostimme viime vuonna keväällä uuden (käytetyn) auton, jossa silmämääräisesti arvioituna piti olla vielä ihan ok talvirenkaat, jolla ajelee vielä pari talvea. No ei ole JUMALAUTA! Kaikki neljä rengasta tyhjenee muutamassa viikossa 0,5 bar. Ei oikein voi turvallisin mielin lapsia kuljetella noilla renkailla. Uusiin renkaisiin menee noin 600-700€. (Pieni mahdollisuus tietenkin on, että kyseisiä renkaita voisi vielä jotenkin korjata tai jotain, luultavasti vuotavat renkaan ja vanteen välistä jostain. Täytyy laittaa isäntä soittelemaan rengasliikkeitä läpi.)

Sinne hujahti meidän puskuritili, että humpsis!
Nyt täytyy vaan yrittää asennoitua positiivisesti ja ja ja... ääh. Eihän noille menoille oikein voi mitään. Tämän vuoden taloudellisista tavoitteista voi olla, että hieman joudutaan hölläämään. Tämmöisen raha-aukon paikkaamiseen menee muutama kuukausi aikaa. Täytyy punoa joku suunnitelma puskuritilin eheytykselle. Aikaisemmin suunnittelin, että puskuria ylläpidetään 100€ ylläpitorahalla, se ei nyt taida kuitenkaan riittää. Maaliskuun ajan kärsitään vielä helmikuun tappioista ja puskuriin menee näiden suunnitelmien mukaan vain 110€. Huhtikuusta alkaen voisin yrittää palauttaa puskuria taas kuntoon 200-260€/kk vauhtia. Täytyy muistaa kuitenkin, ettei vedä ruokatiliä ja puskuria liian tiukalle, ettei tule sellaista edestakas veivausta, että laitat puskuriin liikaa rahaa ja sitten loppukuusta taas joudut ottamaan sieltä pois ruokatilille. Veivaaminen on todella ärsyttävää ja sitä on tässä nyt joutunut harrastamaan. Se täytyy nyt saada loppumaan jollain keinolla ja se ainoa keino on, että ruokatilille jää tarpeeksi rahaa millä ostaa sitä ruokaa! Hyvin yksinkertaista!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Nuukuusviikko

Oli tarkoitus, että tammikuun ruokaostokset hoidetaan pääasiassa Lidl:ssä, mutta pientä lipsumista havaittiin loppukuuta kohti mentäessä. Itse olin viime viikonlopun rilluttelemassa maailmalla ja mies lapsien kanssa jäi vastaamaan ruokahuollosta kotiin. Pojat olivat sitten käyneet Prismassa Lidl:n sijaan. Tämä hieman vesittää Lidl-kuukauden, kun tarkoitus oli hieman verrata Lidl vs. Prisma ostoksia. Mennään tutkimaan kuukauden kauppasaldoa!

Kuten kaikki varmaan tietää, että jos Lidl:ssä käy aktiivisesti kaupassa, jotain täydennyksiä tarvitsee hakea muista kaupoista. Meillä täydennykset tehtiin Prismasta.

Tämä ei siis ole "halvin kauppakori -vertailu", vaan olen Lidl:n kuitin näpytellyt foodie.fi -palveluun ja sieltä valkannut kuittia vastaavat tuotteet. Painotan, että olen valinnut sellaisia tuotteita Prismasta mitä oikeasti valitsisin omaan kauppakärryyn, en siis välttämättä halvinta tuotetta.

Pidin tiukasti kirjaa tammikuun ruokaostoista. Ostoskertoja tuli 4 kpl ja ne ajoittuivat ajanjaksolle 29.12.2016-21.1.2017.

Ruokaostosten yhteissumma:

Lidl+Prisma (täydennykset): 498,72€

Lidl: 347,51€ (lidl:stä tehtyjen ostosten summa)

Vertailu, jos kaikki ostokset olisi hoidettu Prismassa:

Prisma: 543€

Prisman kohdalla täytyy myös huomioida yksi tankkauskerta eli 73,06€. Koko s-ostoiksi tulee siis 616,06€. Tuolla summalla pääsemme 3,5% bonustasoon. Bonusta tuosta summasta tulee 21,56€.

Tuolla ajanjaksolla Lidl+Prisma voittaa pelkästään Prismassa käymisen 44,28€! Kun tässä otettaan huomioon yksi tankkauskerta S-ketjun hyväksi ja vähennetään näistä ostoksista syntyneet bonukset, ero kapenee 22,72€. Lidl:ssä käyminen (+Prisma täydennykset) tulee 22,72€ halvemmaksi. En huomioinut autolla tapahtuvaa siirtymää kauppojen välillä, jos tämänkin haluaa ottaa huomioon niin ero kaventuu entisestään.

Tämän vertailun pohjalta voin palata kokopäiväiseksi S-ketjun asiakkaaksi takaisin. Kauppojen ero ei ole niin merkittävä. Jos saisin kaikki tarvitsemani tuotteet Lidl:stä, jäisin Lidl:n asiakkaaksi. Tällä hetkellä Prisma vatsaa tuotteiden tarjonnallaan paremmin meidän tarpeitamme.

Tämä viikko on ollut meidän perheen henkilökohtainen nuukuusviikko! Olen yrittänyt minimoida kaupassa käymisen ja sieltä ostettavien tuotteiden määrän aivan välttämättöminpiin perustarvikkeisiin. Kotona olen tonkinut kaikki kuiva-ainekaapit läpi sekä siivonnut pakastimet (meillä niitä on 3kpl, hups). Kaappien tonkimisen tuotokset olisi tarkoitus muuttaa herkulliseksi ruokalistaksi tämän viikon aikana.

Maanantaina tein Munakasrullaa, jonne löysin täytteeksi tummaa soijarouhetta, avatun tacomaustepussin, porkkanaraastetta, kermaa ja juustoa! Tuli todella herkullista. Paistoin uunissa vielä kylkeen uunikasviksia (pussi pakastimesta) sekä viime viikolla tehty vihersalaattikin löysi vielä tiensä pöytään.

Tänään olen jo ehtinyt tehdä pienimmälle lapselle kattilallisen sosetta jääkaapista löytyneistä kahdesta bataatista, yhdestä kukkakaalista ja pienestä siivusta jauhelihaa. Samasta jauhelihasta (tämäkin pakastimesta) pyöräytin pyörykkätaikinan, jonne sujahti kuiva-ainekaapista löytynyt ranskalainen sipulikeittopussi (en tiedä miltä vuodelta se oli) sekä kermaa, korppujauhoja ja munaa.
Tänään varmaan syödään pyöryköiden kanssa ranskalaisia (pakastimesta) ja huomenna pyörykät tarjoillaan kastikkeen sekä muusin kera.

Maanantain kunniaksi, kun kerrankin harrastuksiltani kerkesin olemaan kotona, leivoin  kylmäsavulohipiirakkaa sekä karjalanpiirakoita. Nam! Kaikki aineet siis löytynyt omista kaapeista.

Kokkailun ja leipomisen hauskuu kyllä juurikin piilee siinä, että mitään ei tarvitse tehdä niin tarkasti. Aina voi soveltaa omien halujen ja mieltymysten tai käytettävissä olevien raaka-aineiden mukaan! Kannustan kyllä kaikkia tutkimaan omia ruoka-ainekaappeja ja välillä kokkaamaan vähemmälle käytölle jääneistä ruoka-aineista jotakin. Tämä ainakin itsellä toimii ja hävikkiä syntyy todella paljon vähemmän!

Reipasta kevättä!