tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kesäloma

On ollut niin tiivis kevät, että päivitykset ovat ihan jääneet tekemättä tänne. Nyt jotenkin todellisuus on lyönyt vasten kasvoja, että aikaa on oikeasti päivässä aika rajallisesti! Viikot ovat henkisesti, että fyysisesti aika raskaita. Kauhea palo olisi kuitenkin itse myös hieman harrastaa viikolla ja sitä kautta nollata hieman normaalia raskasta arkea. Haaveilen kovasti, että pystyisin syksyllä aloittamaan rakkaan harrastuksen, ratsastuksen! En tiedä tuleeko tämä toteutumaan, mutta täytyy rauhakseltaa katsella, jos sopivan matkan päässä olevilla talleilla alkaisi aikuisille suunnattu alkeiskursseja. Olisi ihanaa viritellä vanhaa harrastusta uudestaan.

Mutta niin, työt pärähtivät käyntiin maaliskuussa oikein urakalla, siitä asti onkin sitten saanut mennä tukkaputkella joka päivä. Lapset olivat isänsä kanssa vielä maaliskuun kotona ja aloittivat päivähoidon vasta huhtikuussa. Tällä hetkellä päivähoitomaksut tuntuvat nielaisevan todella ison osan tuloista. Päivähoitomaksut ovat kyllä todella suppeasti porrasettuja. Minun mielestäni melko pienilläkin tuloilla joutuu maksamaan täyden hoitomaksun, mikä varmaan kurittaa monen lapsiperheen lompakkoa aika rankasti. Mielelläni kuitenkin maksan hyvästä hoidosta, joten en purnaa tästä enempää!

Otetaanpa vielä katsaus lainoihin, jotka ovat lyhentyneet tasaisesti normaaleilla kuukausilyhennyksillä.

Asuntolaina: 129 224,96€ (lyhennys 579,91€ ja korko 118,90€) (joulukuu 2016: 133 250,50€)
Autolaina: 3991,73€ (lyhennys 107.54 ja korko 20,33€ ja muut 9€) (joulukuu 2016: 4418€)
Opintolaina 1: 5769,59€ (lyhennys 105€, tästä en osaa sanoa nyt tarkemmin) (joulukuu 2016: 6399,59€)
Opintolaina 2:1192,35€ (lyhennys 91,68 ja korko 0.10€) (joulukuu 2016:1925,44€)
Osamaksu 1: 321,44€ (lyhennys 15€) (joulukuu2016: 411,44€)
Osamaksu 2: 246,54€ (Lyhennys 15€) (joulukuu 2016: 336,54€)
Visat: 0€
Muut lainat: 1050€ (ei korkoja, eikä säännöllistä lyhennystä)

Velat yhteensä: 141 796,61€ (joulukuu 2016: 147791,51€) (Lainat lyhentyneet 6kk 5994,90€)

Salaa haaveilen, että maksaisin pois opintolainani joulukuussa, kun veronpalautukset tulevat. Järkevintä olisi tietenkin panostaa tuohon kalliimpaan autolainaan, mutta...  Täytyy katsoa mikä rahatilanne on joulukuussa. Jos mitään yllättävää ei satu, niin lisälyhennykset veronpalautuksista eivät ole poissuljettu.

Olemme suunnitelleet tekevämme hieman päivitystä kylpyhuoneeseen syksyn aikana ja tarjouksia on pyydelty tätä varten muutamasta firmasta. Päädyimme järkevään 3200€ pikkuremppaan, jos nyt vaan yrityksen yhteyshenkilö vastaisi viesteihin. Hieman huonolta vaikuttaa, täytyy vielä hätyyttää miestä puhelimen välityksellä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti