maanantai 9. tammikuuta 2017

Tammikuu ja kodin raivausta

Tämä vuosi on sitten pärähtänyt käyntiin ihan kunnolla!

Olen ollut laiska, enkä ole jaksanut vielä kävellä kirjastoon asti varaamaan haaveilemiani kirjoja. Tosin Bookbeatista löysin tuon Marie Kondon kirjan ja ajattelin sen nopeasti lukea sieltä ilmaiseksi tuon kahden viikon ilmaisen kokeilun turvin. Samalla on myös tullut kuunneltua muutama kirja läpi, kun on koiran kanssa lenkkeillyt ympäri kyliä.

Minulla on lomaa/hoitovapaata vielä muutama viikko jäljellä. Olin päässäni kaavaillut, että rauhassa siivoilen kaappeja ja heittelen tavaraa roskiin/kierrätykseen/kirpparille sekä arvotavarat myyntiin Toriin. Viime maanantaina menin kuitenkin varaamaan kirpputori pöytää hyväksi havaitsemaltani kirpputorilta ja sainkin sen jo todella nopeasti saman viikon keskiviikolle sekä vielä ihan sika edulliseen hintaa. Pakkohan se oli ottaa! Tiistaina sitten hirveällä raivosiivouksella kuljin läpi keittiön ja vaatehuoneen. Sain kasaan kuusi laatikollista tavaraa ja omia vaatteitani. Pöytä tuli keskiviikkona sopivasti täytteen ja sain kaikki laatikot purettua pöytään. Lauantaihin mennessä olin siivonnut lisää vaatehuonetta ja isoa maakuuhuoneen kaappia. Taas oli useampi laatikollinen vietäväksi. Kävimme lauantaina siivoamassa pöytää ja täyttämässä. Olin todella tyytyväinen tavaran menekkiin. Vielä yksi täyttöpäivä/siivouspäivä tälle viikolle ja lauantaina pöydän tyhjennys. Mieheni olisi halunnut jo käydä kysymässä pöydän saldoa lauantaina, mutta en antanut ;) Haluan odottaa viimeiseen myyntipäivään ja pöydän tyhjennykseen asti, ennen kuin teen lopputilityksen! Elämme jännittäviä aikoja!

Olen myynyt tässä kuussa jo vaikka mitä. Babysitteri 70€, Teeman keraaminen pata 15€, Ikean kassillinen lastenvaatteita ja leluja 66€, vein divariin sotakirjallisuutta ja sarjakuvia 40€. Ajattelin viedä vielä suomalaista lasia osto ja myynti -liikkeeseen, jos ne eivät kirpputorilla mene kaupaksi (tai varasteta). Lahjoitin myös käytettyjä meille tarpeettomia tuttipulloja pois. Vielä olisi muutama kolonen asunnosta pengottavana tuohon tämän viikon myyntipöydän täydennyskasaan.
Pitäisi vielä toriin laittaa myyntiin Garminin gps ja vanha Suunto sykemittari. Pöydällä notkuu myös kalliit kynttiläsomisteet, jotka joutavat seuraavalle käyttäjälle. Mukavasti tässä varmaan veilä loppukuu menee myyntihommia pyöritellessä.

Vanhempainvapaan loput rahat tulivat alkukuusta. Pistin ne jemmaan itseltäni, etten vaan käytä niitä ennen loppukuuta, koska sitten kyllä budjetti pissii toden teolla. Monen sadan euron vakuutusmaksut saavat vielä odottaa maksajaansa hetken aikaa pankissa. Täytynee varmaan joku ilta perehtyä nuoremman lapsen vakuutukseen ja hieman karsia sitä. Ajattelin jättää sinne vain sairasvakuutuksen ja luottaa suomalaiseen terveydenhuoltoon, jos jotain terapioita tullaan joksus tarvitsemaan!

Myös joitakin yllättäviä menoja tuli tälle kuulle. Koko kööri ollaan oltu flunssassa, mutta nuoremmalle lapselle iski molempiin silmiin tulehdus. Loppiaista edeltävänä torstaina sitä sitten piti lähteä kauhealla kiireellä vielä hakemaan kuuria lapselle ja sillä reissulla paloi lääkäriin sekä apteekkiin lähemmäksi 200€. Ostin apteekista silmätippojen lisäksi myös koiralle matolääkkeen (olin syksyllä unohtanut), sekä ostin itselleni hieman troppia ja lapsille kipulääkettä.

Toivottavasti loppukuusta ei tulisi hirveästi lisää ylimääräisiä kustannuksia. Tänään tietysti menee omavastuuosuus isännän kolhimasta autosta, hiphei!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti